Aloite lapsiystävällisen kaupungin statuksen vahvistamisesta

Valtuustoaloitteet

20151112_183258Nyt on aika lunastaa lapsiystävällisen kaupungin status myös teoin. Hallitusohjelmassa halutaan rajoittaa subjektiivista päivähoitoa ja tehdä heikennyksiä jo edellisen eduskunnan hyväksymään varhaiskasvatuslakiin ja sitä kautta myös varhaiskasvatukseen.  

On väärin, että elämän tärkeimmälle ajalle luodaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä vaarantavia tekijöitä.  

Varhaiskasvatuslain mukaan yli 3-vuotiaiden ryhmässä on 7 lasta kasvatusvastuussa olevaa työntekijää kohti ja ryhmän maksimi koko on 21 lasta. Myös laadukkaan esiopetuksen turvaaminen on tasavertaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää ja esiopetuksesta vastaavat siihen koulutuksen ja kelpoisuuden saaneet työntekijät. 

Lapsella on subjektiivinen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Se seikka, onko vanhemmat tai toinen vanhemmista työtön, ei voi rajoittaa näitä lapsen oikeuksia. Toki perheiden kanssa on keskusteltava, minkälainen päivähoitomuoto palvelisi lapsen ja perheen tarpeita tarkoituksenmukaisesti ottaen huomioon kulloisenkin elämäntilanteen. 

Perheen valinnat sen suhteen, katsovatko he merkityksellisemmäksi lapsen kokonaiskehityksen kannalta kotihoidon tai päiväkodin on edelleen pysyttävä perheen mahdollisuutena valita. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei poista vanhemmuuden velvoitteita. 

Aktiivisesti työtä hakeville työttömille työnhakijoille tulee turvata mahdollisuus saada lapsi kokopäivähoitoon. Työnhakeminen on tänä päivänä kokoaikaista ja työttömillä tulee olla valmius vastaanottaa työtä välittömästi kun sitä on tarjolla. Työttömillä tulee olla myös valmius osallistua työllistymistä edistäviin toimiin ja nämä toimet ovat pääsääntöisesti kokopäiväisiä. 

Työttömien nopea työllistyminen tuottaa kaupungille lisää verotuloja ja vähentää mahdollisia kaupungille kohdistuvia sakkomaksuja, joten Paimion kaupungin tulee omilla toimillaan edistää työttömien nopeaa työllistymistä.

Esitämme, että Paimion kaupunki sitoutuu 1.8.2015 voimaan tulleeseen varhaiskasvatuslakiin, eikä ota käyttöön maan hallituksen esittämiä heikenneyksiä varhaiskasvatukseen.

Paimiossa 12.11.2015 

Paimion Sosialidemokraatit valtuustoryhmä
Paimion Vasemmistoliitto valtuustoryhmä
Paimion Vihreät valtuustoryhmä

Kommentoi